Teatteritaiteilijan arjen valotusta

Olen menossa huomenna puhumaan paneeliin, joka on suunnattu yliopisto-opiskelijoille. Paneelin aihe on kulttuurialalla työskenteleminen, joten tuntuu loogiselta kirjoittaa siitä tähän ensimmäiseen blogikirjoitukseen ja valmistautua sillä tavalla huomiseen tilaisuuteen. 

Kahlasin näitä nettisivuja varten omaa työhistoriaa. Se oli vaikuttava reissu, monia ihania ihmisiä ja hienoja produktiota! Jos aloitan laskemisen vuodesta 1999 lähtien, jolloin olin teatteriopiskelija, olen ohjannut koulutöiden ulkopuolella 61 esitystä, kirjoittanut 19 ja näytellyt 24 esityksessä. Paljon on tullut tehtyä 20 vuodessa. 

Teatteriopinnot aloitin Outokummun oppimiskeskuksesta teatteri-ilmaisu ja ohjaus -linjalta, sieltä jatkoin Helsinkiin ammattikorkeakoulu Stadiaan teatteri-ilmaisun opintoihin ja tällä hetkellä opiskelen Turussa YAMK:ssa. Olen sitä mieltä, että jokainen koulu on antanut minulle paljon ajatuksia, tuttavuuksia, kokemuksia, näkemyksiä ja eväitä kasvaa taiteilijaksi, sekä taiteilijana. 

En usko, että ilman opiskelua identiteettini olisi niin vahvasti taiteilija. Koulutus on ikään kuin antanut minulle luvan tehdä taidetta ja luottamuksen siihen, että voin työllistää itseni teatteritaiteilijana. Opiskellessani Helsingissä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi perustin mieheni kanssa oman teatterin, Teatterikoneen. Oman teatterin perustaminen kumpusi halusta tehdä taiteellisesti omanlaistansa teatteria ja rakentaa itselleen työpaikka. Meille koulussa jatkuvasti puhuttiin siitä, että meidän täytyy itse etsiä omat työpaikkamme, eikä kukaan niitä tule meille tarjoamaan. Minusta se oli hyvää ja rehellistä puhetta, enkä ole koskaan kuvitellut saavani rahaa tästä työstä helposti. Tottakai kaikkien näiden työvuosien jälkeen olisi ihanaa, jos se kaikki kokemus näkyisi palkkapussissa, mutta valitettavasti se ei ole niin. Toimeentulo vaihtelee kuukaudesta ja vuodesta toiseen todella paljon. 

Tällä hetkellä päätyöni on Teatterikoneen taiteellinen johtaja. Se tarkoittaa sitä, että suunnittelen ohjelmiston, koordinoin näyttelijät näytelmiin, sekä suunnittelen esitysten tuotannon ja markkinoinnin yhdessä tuottajan kanssa. Olen myös osaltani vastuussa taloudesta, teen apurahahakemuksia, sekä verkostoidun eri toimijoiden kanssa. Yritän pysyä myös kärryillä siitä mitä taidekentällä ja politiikassa tapahtuu. Ja keksiä kaikkea uutta ja kiinnostavaa, jossa voisimme olla mukana. Taiteellisen johtamisen lisäksi käsikirjoitan, ohjaan ja näyttelen Teatterikoneessa. 

Teatterikoneen töiden lisäksi ohjaan muille teattereille, opetan ja olen mukana erilaisissa hankkeissa. 

Opiskelijoille pyydettiin kertomaan miten luovuus omassa työssä ilmenee. Jos mietin omaa arkea, niin luovuus on kaikessa läsnä. Aamulla uutisia lukiessa kimpoaa esitysidea. Koirien kanssa lenkillä, päähän pätkähtää ajatus työhyvinvointikoulutuksesta. Lomalla näkemä tilanne herättää halun kirjoittaa näytelmän. Luovuus on myös käytössä ihmisten kanssa toimiessa, markkinointia pohtiessa, taloushaasteissa ja arkisissa asioissa. Luovuutta ilmenee.

Minä rakastan teatteria ja uskon, että sen avulla voi parantaa maailmaa, ainakin pienessä mittakaavassa. Hyvän esityksen jälkeen katsoja kokee puhdistuvansa ja tuntee, että on hetken ollut osa jotain suurempaa. Haluan tehdä esityksiä, joiden jälkeen katsoja lähtee katsomosta kokien vahvasti olevansa osa tätä maailmaa, jotain uutta oivaltaneena ja tuntien, että on saanut jotain itselleen. Taiteen tekeminen on minulle myös arvovalinta. Koen, että se on tärkeää ja merkityksellistä.  

Minulle maksetaan tällä hetkellä Teatterikoneessa osa-aikaista kuukausipalkkaa, joka käsittää 12 tuntia viikossa eli 48 tuntia kuussa. Käytännössä tunnit paukkuvat reilusti yli joka kuukausi, eikä palkka riitä elämiseen ellei ole esiintymis- tai koulutuskeikkoja, freelance töitä tai apurahaa. 

Minusta on kiva ohjata myös muissa teattereissa, mutta olen huono laittamaan ohjaustarjouksia muualle, kun Teatterikoneen tulevaisuuden pyöritys valtaa päässä niin paljon tilaa. Siksi onkin mahtavaa, jos joku pyytää joskus jonnekin. On myös ihanaa, jos saa apurahan jotain työtä varten, se antaa hetkeksi aikaa hengähtää ja vie painetta toimeentulopaniikilta. 

Näiden 14 työvuoden aikana, jotka olen ollut opiskelujen jälkeen töissä, olen saanut työttömyyskassasta tukea kaksi eri pätkää. On hyvä, että on joku tukijärjestelmä, jonka puoleen voi kääntyä, jos rahaa ei tule, mutta toimeentulotuen anominen on järjetön viidakko. Siksi olen usein mieluummin yrittänyt sinnitellä vähillä rahoilla ja toivonut tilanteen paranevan pian, kuin käyttänyt tunteja hakemuksien tekemiseen.

Jos mietin, mitä toivon tulevaisuudelta, niin toivon, että saisin sellaista (kuukausi)palkkaa, jolla tulisi toimeen, eikä tarvitsisi panikoida toimeentulosta. Se antaisi työrauhan ja voisi keskittyä kehittelemään uusia näytelmiä, uusia tapoja soveltaa teatteria eri yhteyksissä ja ihan vaan tehdä taidetta!