Pandemia saapui Suomeen
Kevät 2020 on ollut hyvin poikkeuksellinen ajanjakso koko maailmassa. Alkuvuodesta Suomen uutisissa alettiin kertoa taudista, joka jyllää jossain toisella puolella maailmaa. Yksi tautitapaus todettiin Lapissa kiinalaisturistilla, mutta muuten tilanne näytti Suomen osalta rauhalliselta ja elämä jatkui normaalisti. Kunnes maaliskuussa koronaviruspandemia oli levinnyt niin laajalle, että Suomikin joutui ottamaan järeät keinot käyttöön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi 12.3.2020 suosituksen kevään yleisötapahtumien peruuttamisesta ja 16.3. hallitus piti tiedostustilaisuuden, jossa Suomen todettiin olevan poikkeusoloissa. Se johti kulttuuritilojen, harrastustoiminnan ja liikuntapaikkojen sulkemiseen, koululaiset ja suurin osa työikäisistä siirtyi etätöihin, julkisia kokoontumisia rajoitettiin vain 10 hengen tapaamisiin ja riskiryhmät eristettiin, jotta tauti ei tarttuisi heihin. Käytännössä koko Suomi meni kiinni ja kaikkien elämä muuttui lyhyessä ajassa.
Minun työkevääni näytti hyvältä. Oli tulossa monenlaisia pienempiä projekteja, kesäteatteriohjaus ja näyttelijäntöitä Teatterikoneen Arkuttajat -näytelmässä, jonka olin myös kirjoittanut ja ohjannut. Arkuttajien ensi-ilta oli maaliskuun 7. päivä ja se onnistui hienosti. Arkuttajat kertoo tragikoomisella otteella kuolemasta, surun kohtaamisesta ja siitä miten ylipäänsä kuolemaan pitäisi suhtautua. Arkuttajien esityskaudellle oli ostettu mukavasti lippuja ennakkoon, ensi-iltayleisö tykkäsi näkemästään ja esityksen arvio oli positiivinen. Mutta ensi-illan jälkeisellä viikolla, kun esitysten piti jatkua, alkoi normaali natista liitoksistaan ja jouduimme perumaan kaikki kevään esitykset. Muutaman päivän sisällä kaikki muutkin työt kevään osalta peruuntuivat.
Yhtäkkiä kalenteri näyttikin pelkkää tyhjää. Tuntui kurjalta, että kokonaisen esityksen valmistaminen valui hetkessä hukkaan. Ja taloustilanne, joka oli näyttänyt kevään osalta vakaalta, olikin todella huolestuttava. Kului muutama päivä lamaannuksen kourissa tilannetta harmitellessa. Mutta paikalleen ei voi jäädä ja pian taiteilijan aivot alkoivat raksuttaa uutta ideaa.
Idea Ikkunateatterista syntyy
Töiden peruunnuttua istuin sohvannurkassa tietokone sylissä ja selasin somea. Facebookiin perustettiin nopeasti ryhmä nimeltään Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatuki, jossa ihmiset jakoivat vinkkejä ja ajatuksia, miten selviytyä poikkeusajasta. Soittelin myös paljon ystävien kanssa ja yhden kanssa vitsailin, että täytyy lähteä esiintymään ihmisten ikkunoiden taakse, kun ihmiset eivät voi tulla teatteriin. Samana päivänä näin Facebookin ryhmässä julkaisun, jossa kyseltiin esityksiä vanhusten palvelukotien ikkunoiden taakse esiintymään. Vitsi, jonka olin heittänyt ystävälleni, voisikin olla totta. Ikkunateatteri.
Kaikki kävi lopulta todella nopeasti. Halusin työllistää yhtäkkiä työnsä menettäneitä näyttelijöitä ja tuoda iloa haastavaan tilanteeseen turvallisesti. Kehittyi Ikkunateatteri -konsepti, jossa näyttelijät esiintyvät hoivakotien ja palvelutalojen ikkunoiden takana sisällä oleville ihmisille. Näin näyttelijät eivät voi levittää tautia sisällä oleville ja esitystä on turvallista katsoa. Jotta kustannukset pysyivät maltillisina, oli järkevintä suunnitella esitys kahdelle näyttelijälle. Ikkunan takana esiintyminen teki esityksestä automaattisesti sanattoman. Olosuhteet määrittelivät myös esityksen keston. Kaksikymmentä minuuttia tuntui sopivalta ajalta seurata sanatonta esitystä ikkunan takana. Kun konsepti oli kasassa, tuottaja alkoi ottaa yhteyttä mahdollisiin ostajiin ja minä lähestyin lehdistöä.
Tiistaina 17.3. lähti lehdistötiedote paikallislehteen ja ensimmäiset myyntikirjeet. Keskiviikkona Keskisuomalainen uutisoi asiasta ja kuusi esitystä oli saatu myytyä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluille. Torstaina 19. päivä YLE teki Ikkunateatterista jutun nettiuutisiin ja televisioon.
Esityksen harjoittelu
Keikkojen varmistuttua jäi aikaa esityksen valmistamiseen puolitoista viikkoa. Ajatus oli tehdä kaksi erillistä esitystä, jotka työllistävät kaikki Arkuttajissa mukana olleet neljä näyttelijää. Pidimme yhteisen ideointipalaverin etänä, jossa heittelimme ajatuksia siitä mistä esitys voisi kertoa. Aiheeksi valikoitui lopulta arkinen ihme. Jakauduimme kahteen ryhmään, toiseen kuului luontevasti minä ja mieheni Aaro Vuotila, koska meidän oli helppo harjoitella yhdessä ja toiseen näyttelijät Minna Tuomanen ja Kirsi Sulonen. Sovimme, että molemmat harjoittelevat oman versionsa ja sovimme, että näytämme jutut toisillemme hyvissä ajoin ennen esityksiä, että voimme antaa toisillemme palautetta ja hioa vielä esityksiä ennen ensi-iltaa. Jaoimme myös kaupungin tilaamat keikat puoliksi eli molemmille ryhmille oli sovittu kolme varmaa esitystä.
Aloimme harjoitella Aaron kanssa omaa esitystämme. Mietimme mikä olisi se arkinen ihme, josta esityksemme kertoisi ja joka vetoaisi palvelukotien ihmisiin. Asiaa palloteltuamme, päädyimme rakkauteen. Halusimme myös, että esitys olisi hauska ja päädyimme katsomaan vanhoja mykkäfilmejä, joista otimme elementtejä esitykseen. Harjoittelimme aina yhtä kohtausta per päivä. Yleensä suunnittelen aina esitykselle rungon ja lähden kirjottamaan sitä rungon pohjalta eteenpäin. Jaoimme 20 minuuttia viiteen kohtaukseen ja mietimme niille otsikot. Tarkkaa suunnitelmaa kohtausten sisällöille oli vaikea tehdä, koska puhetta ei voinut käyttää ja fyysisellä tekemisellä oli esityksessä niin suuri osuus.
Harjoituksissa lähdimme kokeilemaan mikä tuntui hauskalta ja toimivalta. Välillä oli haasteita edetä, kun ei ollut selkeää suuntaa mitä kohti olimme pyrkimässä, mutta lopulta asiat aina ratkesivat. Pyysin Aarolta, että hän tekisi esitykseemme musiikin, joka auttaisi meitä pysymään aikataulussa. Se mahdollistaisi myös sen, että voisimme esiintyä yleisölle myös muuten kuin ikkunana takana, jos tilanne joskus helpottaa. Aaro suostui musiikin tekemiseen.
Saimme tarinan harjoitusten edetessä kasaan. Lavastimme ja puvustimme esityksen kotoamme löytyvillä tavaroilla. Halusimme esityksestä mahdollisimman värikkään synkän ajan vastakohdaksi ja onneksi kotimme uumenista löytyi värikästä päällepantavaa. Tarinassamme kaksi ihmistä kohtaa, he ihastuvat, käyvät treffeillä, menevät naimisiin, muuttavat yhteen ja esitys loppuu siihen, kun nainen kertoo odottavansa vauvaa. Aaro on fyysisesti taitava ja pystyy tekemään erilaisia temppuja. Niinpä tarinan miehestä tuli koheltava, hassu tyyppi, jolle sattui kaikenlaisia kommelluksia. Tarinan nainen taas oli tasapainottavampi henkilö, joka toimi rakkauden kohteena ja miehen toiminnan moottorina.
Koronaviruksesta saatujen uusien tietojen myötä päädyimme lopulta ratkaisuun, että näyttelijät Kirsi ja Minna, jotka harjoittelivat kahdestaan toista esitystä, jättäytyvät hankkeesta, etteivät vaan vahingossa sairastuta toistensa perheitä. Sovimme, että teemme Aaron kanssa kaikki keikat, koska olemme samaa perhekuntaa, eikä taudin välittämisriskiä näin ollen ole.
Ikkunateatterin esitykset
Ennen ostettuja esityksiä kävimme testaamassa Ikkunateatterin toimivuutta ennakkonäytöksellä Sääksvuoren palvelukodin erityistä tukea tarvitseville asukkaille. Siellä esitys järjestettiin ulkona, niin että meidän esiintyjien ja katsojien väliin jäi reilu turvaväli. Meitä jännitti ennen esitystä, että toimiiko esityksen idea ja miten katsojat jaksavat seurata sitä. Myös teatterimme tuottaja oli paikalla katsomassa ennakkoa. Esitys toimi kuitenkin hienosti ja saimme yleisöltä ihanaa palautetta. Myös tuottaja tykkäsi esityksestä ja kehui sen toimivuutta.
Onnistuneen ennakon jälkeen suuntasimme iloisin mielin kulttuuripalveluita ikäihmisille tarjoavan Taideapteekin ostamille keikoille vanhusten palvelutaloille. Muutamana päivänä keikkoja oli useampia ja keikkapaikat olivat hyvin erilaisia keskenään. Yksi esityksistä oli palvelutalon parvekkeella ja yksi kerrostalon takapihalla, toisessa piti tehdä kaikki hyvin pienesti ja toisessa todella isosti. Ikkunan takana esiintyminen tuntui kummalliselle, kun ääniyhteys katsojiin puuttui. Joissakin paikoissa yleisö oli innokkaasi mukana, vilkutteli meille ja lähetti lentosuukkoja. Jossain paikoissa osa ikkunan taakse tuoduista katsojista nukkui koko esityksen ajan. Palaute esityksestä oli kuitenkin kiittävää kautta linjan ja esitystä kuvailtiin muun muassa näin: ”Värikäs, iloinen mykkäelokuvamainen, hauska, tunnistettava, helposti seurattava”.
Tällä hetkellä Ikkunateatterilla on ollut yhteensä 12 esitystä. Osaan esityksistä hankittiin lisärahoitusta tukilippujen muodossa, koska hoivakodeilla ei ollut itsellään varaa maksaa esityksen koko hintaa. Ihmiset saivat tarjota hoivakotien asukkaille lippuja ostamalla niitä Teatterikoneen lippukaupasta. Tukilippuja myytiin yhteensä 60 kappaletta. Tukilipun ostaneet saivat hyvän mielen lisäksi lyhyen kertomuksen toteutuneesta esityksestä.
Ikkunateatterin merkitys itselle
Tämän poikkeustilan myötä olen havainnut, että pystyn toimimaan tilanteissa, joissa suurin osa ihmisistä lamaantuu. Pystyn reagoimaan nopeasti ja kehittämään uutta. Ikkunateatterin kehittäminen on ollut voimauttava kokemus, vahvistanut omaa ammatti-identiteettiä ja lisännyt uskoa omaan selviytymiseen erilaisina aikoina. Ikkunateatterin saama näkyvyys on tuonut myös Teatterikoneelle uusia potentiaalisia katsojia.
Olen myös tajunnut, että nopeus on monesti valttia, että saa asiansa esiin. Olimme ensimmäisten joukossa ilmoittamassa mitä voimme tarjota näinä poikkeuksellisina aikoina ja media tarttui siihen innostuneesti. Meidän esimerkkimme innostamana kaupunki on myös tilannut myös muita taiteilijoita esiintymään vanhuksille ikkunoiden takaa.
Saa nähdä kuinka kauan tämä kriisi kestää. Toivottavasti ihmiset haluavat edelleen taidetta elämäänsä. Minun on vaikea kuvitella, että voisin olla tekemättä taidetta, joten jossain muodossa sitä minusta aina pulppuaa. Joten jos vielä pitkään näyttää siltä, ettei teatteria ei voi esittää sisällä, niin jossain minä sitä teen. Vaikka sitten ikkunoiden takana!