Lyhennetty versio opinnäytetyöstäni
Olen saamassa tänä keväänä päätökseen opintoni Kulttuurialan ylempi AMK, Taiteen uudet kontekstit -koulutusohjelmassa. Koulutus oli monin tavoin antoisa, vaikka työn ohessa opiskelu asettikin välillä suuria haasteita.Sen lisäksi, että koulutus johtaa Master-tutkintoon, joka vastaa osaamistasoltaan yliopistossa suoritettavaa maisteritutkintoa ja antaa saman pätevyyden esimerkiksi julkiseen virkaan, minua on ilahduttanut uusiin ihmisiin tutustuminen ja itsensä haastaminen. Viimeisin haaste opinnoissa oli opinnäytetyön kirjoittaminen, josta olen koonnut tähän blogikirjoitukseen lyhennetyn version.
Opinnäytetyöni oli kehittämishanke, jonka keskiössä on ”Aalto kylässä” –monologiesityksen taiteellinen prosessi, jossa tutkin itsensä johtamista. Kehittämishankkeeni tavoitteena oli tutkia, miten johdan itseäni taiteellisessa prosessissa ja miten jatkossa voisin kehittää omaa toimintaani. Lisäksi tavoitteena on tarjota muille taiteilijoille peili, jota vasten he voivat arvioida omaa toimintaansa taiteellisissa prosesseissaan ja oivaltaa joitain itsestään kirjaamieni kokemusten kautta.
Taiteellisen prosessin päämäärä oli ”Aalto kylässä” -esityksen valmistaminen ja sen esittäminen Jyväskylän Kesä -festivaalissa 2019. Ennen varsinaisen prosessin alkua Keski-Suomen maakuntarahasto myönsi apurahan esityksen valmistamiseen ja sovin yhteistyöstä Alvar Aalto -museon kanssa.
Varsinainen prosessi kesti yhteensä puoli vuotta. Kirjasin havaintoja ”Aalto kylässä” -esityksen valmistamisesta työpäiväkirjaan, jonka merkintöihin palasin kirjallista työtä tehdessäni.
Taustaa
25.9.2018:
Mä oon ihan poikki. Mä en muista mitä on tapahtunut torstain jälkeen. Ahdistaa ja väsyttää. Oli pakko ottaa hetki omaa aikaa ja viiniä. Pelottaa, että tämä kaikki suorittaminen kostautuu ja vedän itseni piippuun.
Monet taiteilijat työskentelevät taiteellisissa prosesseissaan yksin ja ovat jatkuvasti itsensä johtamisen haasteiden äärellä. Itsensä johtamista taiteilijan työssä tai taiteellisissa prosessissa ei ole kuitenkaan tutkittu.
Minulla on jatkuvasti käynnissä useita taiteellisia prosesseja. Näiden yhteensovittaminen on haastavaa. Ja vaikka työtä on usein paljon, se ei takaa aina riittävää toimeentuloa. Olen usein väsynyt ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen unohtuu. Pelko loppuun palamisesta on usein ollut mielessä.
En ole haasteiden kanssa yksin. Suomessa työskentelee yli 20 000 ammattitaiteilijaa. Tutkimushankkeeseen ”Taiteilijan hyvinvointi taidetyön muutoksessa” havaittiin, että taiteilijoiden työpolkuun liittyy monia haasteita kuten kilpailua, oman paikkansa etsimistä, taloudellisen toimeentulon haasteita, epävarmuutta ja työolosuhteita, joissa useinkaan ei olisi suotuisaa tehdä töitä.
Aalto kylässä -esityksen taiteellinen prosessi ja sen haasteet
Taiteellinen prosessi, jossa itseni johtamista tutkin, sisälsi ”Aalto kylässä” -monologiesityksen käsikirjoittamisen, ohjaamisen ja siinä näyttelemisen. Esityksen idea oli kuljettaa katsojia kävellen Jyväskylän keskustassa arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten luona ja avata katsojille Alvar Aaltoa ihmisenä teatterin keinoin hänen vaimonsa Ainon näkökulmasta.
Taiteellinen prosessin alkupiste oli esityksen työsuunnitelman kirjoittamisen apurahahakemukseen alkuvuodesta 2018. Sen jälkeen prosessi oli uinuvassa tilassa, kunnes minulle myönnettiin apuraha Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahastolta saman vuoden toukokuussa. Kokonaisuudessaan prosessi kesti, idean kirjoittamisesta viimeiseen esitykseen, puolitoista vuotta, mutta itseni johtamisen osalta tarkastelussa oli viimeinen kuuden kuukauden jakso, jolloin varsinaisesti työstin esitystä.
Apurahakausi ”Aalto kylässä” -esityksen valmistamiseksi alkoi tammikuussa 2019. Työskentely jakautui karkeasti neljään osaan: taustamateriaalin kerääminen ja siihen tutustuminen, käsikirjoittaminen, esityksen harjoittelu sekä esityksen esittäminen. Aloitin työn perehtymällä Alvar Aallon historiikkiin. Kirjoitin työpäiväkirjaan.
3.1.2019:
Hitsi, että eilen ahdisti tämä valtava työmäärä mikä minulla on tänä vuonna edessä. Tuntui siltä, etten selviä tästä vuodesta mitenkään hengissä. Aloin lukemaan eilen Alvar Aallon elämäkertaa. Se on kyllä tosi kiinnostava ja inspiroiva. Voi olla, että se vie minut ihan eri suuntaan kuin mitä olen aluksi hahmotellut. Mutta ei se haittaa.
Tammikuussa minulla oli monologin työstämisen lisäksi meneillään toisen näytelmän kirjoittaminen ja ohjaaminen Teatterikoneelle, näyttelijäntyöt yhdessä näytelmässä, harrastajateatteriohjaus ja kouluhommat. Haettaessa apurahaa ei voi tietää mitkä muut työt toteutuvat suunnitellusti vai toteutuvatko mitkään. Ja usein käy niin, että kaikki suunnitellut työt toteutuvat päällekkäin.
3.2.2019:
Eilen aamulla heräsin vähän jälkeen kahdeksan, enkä saanut enää unta. Pitkästä aikaa tartuin Aalto kirjaan ja luin Alvarin elämästä. Ajattelin, että hyppään suoraan kohtaan, jossa Aino tulee kuvioon mukaan, mutta en malttanut. On tosi kiinnostavaa lukea Suomen historiasta ja sen aikaisesta elämästä. Lukeminen on hidasta ja tekstiä on paljon, mutta luulen, että se kyllä palkitsee. Olen vain pahasti myöhässä luomastani aikataulusta, mutta siinä aikataulussa en ollut ottanut huomioon näitä kaikkia muita töitä.
Suunnitelmissani oli, että helmikuussa minulla olisi hahmotelma käsikirjoituksen rungosta olemassa. Kaikkien muiden töiden keskellä en kuitenkaan ehtinyt paneutua taustamateriaaliin riittävästi, jotta olisin voinut edetä niin pitkälle. Muutenkin esityksen fokus tuntui olevan hukassa. Kaiken epämääräisyyden keskellä oli positiivista, että löysin esitykselle puvustajan, joka innostui aiheesta todella paljon. Olin säännöllisesti yhteydessä Alvar Aalto -museoon, vaikka en edennyt suunnitelmissa toiveideni mukaan.
14.2.2019:
Hitto, kun hävettää. Tuntuu, että en ole vielä tarpeeksi syvällä prosessissa ja kaikki on kesken ja silti huutelen ympäriinsä, että hei teen tällaista. Kysymys Ainosta on nyt isoin ratkaistavissa oleva asia. Miksi Aino!? Olen lukenut Aalto kirjaa alusta, enkä ole päässyt vielä Ainoon asti. Hittolainen. Olisi hienoa, jos oma ajatus olisi kristallinkirkas ennen kuin lähtee muille sitä söhimään.Minun täytyy vaan niellä ylpeys ja olla rehellisesti näiden kaikkien kysymysten kanssa auki ja keskeneräinen. Eikä edes väittää, että tiedän yhtään enempää kuin tiedän. Tämä on myös oppimisprosessi.
Maaliskuussa muiden töiden suma alkoi helpottaa ja pystyin paremmin keskittymään ”Aalto kylässä” -esitykseen. Tapasin Alvar Aalto -museon museoamanuenssia, jonka kanssa kiersimme mahdollisia esityspaikkoja Jyväskylän keskustassa. Tapaamiset amanuenssin kanssa auttoivat sekä tarinan kuljettamisessa, reitin miettimisessä, että kokonaisuuden luomisessa todella paljon.
Maaliskuussa otettiin myös esityksen ensimmäinen markkinointikuva, josta mielestäni tuli tosi hieno. Saimme myös tuottajan kanssa esityksen markkinointitekstin tehtyä, vaikka minulla ei ollut käsikirjoitusta vielä olemassa. Kuva ja markkinointiteksti olivat ihanan konkreettisia asioita, jotka auttoivat ponnistelemaan kohti päämäärää. Välillä kuukausien työtaakasta johtuva väsymys nousi pintaan ja silloin ei olisi jaksanut tarttua mihinkään.
20.3.2019:
Tuntuu, että tämä itsenäinen työskentely vaatii harjoittelua. Kun on pitkään paahtanut montaa eri juttua, on hämmentävää alkaa työskennellä yksin ja itse määritellä mitä tekee milloinkin. Helposti alkaa syyttelemään itseään, että on laiska, eikä tee riittävästi, vaikka tiedostan, että tällaisessa luovassa työssä on myös prosessoinnille jätettävä tilaa.Aloitin tänään ”Aalto kylässä” kässärin kirjoittamisen. En saanut vielä tekstiä paljon kasaan, mutta se kuitenkin lähti syntymään. Minusta suunta on hyvä.
Väsymys verotti jaksamista. Teatterikoneen töiden ja opiskelujen lisäksi en saanut edistettyä monologia lähes kuukauteen. Olin syksyllä varannut minulle ja tyttärelleni viikon reissun huhtikuulle. Työvuosieni aikana olen huomannut, että minun on helpompi päästä töistä eroon jossain kauempana. Loma tuli todella tarpeeseen, vaikka ei auttanut kokonaan poistamaan väsymystä, joka kevään työmäärästä oli kertynyt. Pääsin kuitenkin taas työhön kiinni.
22.4.2019:
Tein itselleni työlistan ja päätin priorisoida ykköseksi ”Aalto kylässä” -esityksen käsikirjoittamisen. Se minua eniten henkisesti painaa. Minua ehkä vähän pelottaa, että minusta ei ole tähän. Että kaikki huomaavat, että olen ihan paska, enkä oikeasti osaa kirjoittaa. Pitäisi tietää niin paljon tästä aiheesta, enkä tiedä mitään!
Yksin työskentelemisessä on haastavaa, kun ei voi käydä keskustelua muiden kanssa työn etenemisestä. Kirjoittamisen suhteen olen ratkaissut asian niin, että pyydän usein miestäni, joka myös työskentelee teatterin parissa, lukemaan tekstini ja kommentoimaan niitä. Vaikka keskeneräisen tekstin näyttäminen toiselle on jännittävää, palaute avaa itselle aina jotain uusia näkökulmia. Ensimmäisen kohtauksen tekstin näyttäminen puolisolle ja hyvä palaute siitä antoivat työskentelylle uutta pontta ja asetin itselleni selkeän tavoitteen jatkoa varten.
25.4.2019:
Sovin itseni kanssa, että kirjoitan joka (työ) päivä vähintään tunnin ”Aalto kylässä” kässäriä. Ajattelin, että vaikka en saisikaan paljon aikaan, aihe pysyy minulla kuitenkin niin koko ajan ajatuksissa ja ehkä se niin prosessoituu.
Opinnäytetyöni aihe muuttui monta kertaa opintojen aikana. Kun tutkimuskysymys lopulta kirkastui, se oli valtava helpotus.
8.5.2019:
Nyt olen todella innostunut omasta opinnäytetyön aiheesta! Alan hahmottaa kaikkea ja kaikkia itsensä johtamisen kautta. Aihe avautuu minulle koko ajan enemmän ja näen kirkkaasti, miten ajatukset ruokkivat itseään. Ajattelin, että aamuisin lukisin aina hetken itsensä johtamisen teoriaa ennen kuin nousen sängystä. Iltaisin olen monesti niin väsynyt, ettei se ole ehkä paras hetki.Ja ehkä kaikkein parasta on, että olen jo nyt pystynyt ottamaan omaan elämään vinkkejä aiheesta. Sain aikataulutettua elämäni kesän osalta ja syksykin alkaa olla hyvällä mallilla. Hahmoton ahdistus kaikesta ei enää vaivaa, vaan ymmärrän, että pystyn tekemään asiat, kun olen aikatauluttanut ne hyvin.
Vaikka tietoisuus omasta toiminnasta alkoi lisääntyä ja tein tarkempia havaintoja itsestäni, niin en edelleenkään osannut rajata työmäärää riittävästi. Luulin pystyväni tekemään enemmän kuin mihin todellisuudessa voimavarani riittivät.
20.5.2019:
Viime viikolla ehdin kirjoittaa vain yhtenä päivänä ”Aalto kylässä” -tekstiä. Tällä viikolla tarkoitus on kirjoittaa joka päivä. Tosin tänään annoin itselleni lähes vapaan päivän, kun tajusin, että olen edelleen viime viikosta puhki. Lauantaina oli 12 tuntinen päivä, mikä vei mehut. Tämä on juuri sitä itsensä johtamista, että kuuntelee itseään ja omaa jaksamistaan.Olen vihdoin alkanut pitämään työaikakirjanpitoa ja se on kyllä hyödyllistä. Tosin en laita muita tunteja ylös kuin Teatterikoneen tunnit, koska niitä meidän pitää tilastoida. Kaikkina viikkoina tunnit ovat paukkuneet reilusti yli.
Innostun helposti ja minusta on hauska olla monessa mukana. Monenlaiset hauskat jutut kuitenkin kuormittavat ja vievät aikaa lepäämiseltä. Työajan kirjaaminen auttaa huomaamaan kuinka paljon asiat vievät aikaa. Kokonaiskuormituksen kannalta olisi kuitenkin järkevää kirjata kaikki työt ylös, eikä vain tiettyjä palkkatöitä.
Päiväkirjamerkinnöissäni eivät näy muut työt, jotka kulkivat monologin työstämisen rinnalla. Alkuvuoden työsuman jälkeen hetkeksi työtahti rauhoittui, mutta sitten alkoi kesäteatteriohjaus harrastajaporukalle, lauluesityksen tekeminen kaupunkifestivaaleille, kouluhommat, sekä erilaisten keikkatöiden suunnittelu ja tekeminen. Vaikka ymmärsin, että suuri työmäärä väsytti, soimasin itseni jaksamattomuudesta. Kun silmiini tarttui jostain itsensä johtamisen opuksesta, miten tärkeää on pitää fyysisestä kunnostaan huolta, aloitin jälleen lenkkeilyn.
24.5.2019:
Olin lenkillä. Se oli tämän viikon kolmas lenkki. Hyvä minä! Jalka kulki vähän nihkeästi, kun en ollut syönyt aamupalaa ja vedin vain ennen lenkkiä yhden banaanin. Lenkin ja ruokatauon jälkeen pääsin vihdoin ”Aalto kylässä” pariin. Ehkä se on hyvää itsensä johtamista, että tekee ratkaisuja, jotka sopivat käytäntöön parhaiten. Vaikka en istu koneella työstämässä käsikirjoitusta, tuntuu, että työstän juttua muuten koko ajan. Se on minulla mielessä. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä.
Vihdoin lukemani tieto levon merkityksestä jollain tavalla sisäistyi ja tajusin, että on pakko levätä, jos on väsynyt.
29.5.2019:
Olen taas harrastanut itseni johtamista viime aikoina ja käskenyt itseni lepäämään. Maanantaina olin viikonlopun ja edellisen viikon työmäärän johdosta niin väsynyt, että kaikki ilo katosi elämästä. Itkeskelin ja kaikki tuntui turhalta. Päätin, että on parasta vetää henkeä, eikä yrittää väkisin tehdä jotain ja väsyä vielä pahemmin. Se kannatti. Tänään on ollut taas paljon helpompi olla. Vähän minua meinaa stressata, että käsikirjoitus ei etene ollenkaan, mutta jos ei voimat riitä, niin ne ei riitä.
Mitä lähemmäs monologin ensi-ilta tuli, sitä enemmän minua alkoi jännittää, saanko tekstin kirjoitettua ja esityksen harjoiteltua valmiiksi. Pohdin erilaisia keinoja, jotka auttaisivat minua keskittymään paremmin ja saamaan juttua eteenpäin. Sellaisia onneksi löytyi.
7.6.2019:
Meinaa alkaa päässä pirisemään. Ahdistus ja paniikki tuntuu mahanpohjassa. Olen koko ajan kireä ja on vaikea keskittyä mihinkään arkiseen juttuun. Pelottaa, että voimat loppuu kokonaan. Olen kuitenkin saanut tällä viikolla tehtyä ”Aalto kylässä” -esitystä hyvin eteenpäin. Työntekoa on helpottanut todella paljon, että tein itselleni työhuoneen leikkimökkiin. Saan keskittyä siellä vain kirjoittamaan, eikä tarvitse stressata likaisesta kodista ja tekemättömistä kotihommista.
Tekstin kirjoittamista hidasti, että halusin tehdä Aino Aallosta uskottavan henkilön, mutta hänestä ei ollut kovin paljon tietoa saatavilla. Minua pelotti, että täyttäisin liian omavaltaisesti aukot, joita hänen henkilöhistoriassa oli ja että museon väki pettyisi työhöni. En ollut aikaisemmin kirjoittanut kenestäkään olemassa olevasta henkilöstä, vaan kaikki kirjoittamani oli perustunut fiktioon. Lopulta, kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa sain tekstin valmiiksi. Laitoin sen jännittyneenä luettavaksi museolle. Sain museolta ihanan vastauksen, tekstini sai sieltä täyden hyväksynnän. Myös tuotannolliset asiat järjestyivät ja minun täytyi enää harjoitella teksti ulkoa ja sukeltaa Aino Aallon nahkoihin.
26.6.2019:
Viikko ”Aalto kylässä” ensi-iltaan! Apua. Olen nyt tankannut tekstiä. Tällä viikolla minulla on taktiikka, että yksi kohtaus per päivä. Tänään oli vuorossa kaupunginteatterin kohtaus. Sen opin ihan hyvin. Aikaisemmista en ole varma. Eilinen meni vähän sumussa, kun toissa yönä kirjoitin kesäteatterin sovitusta puhtaaksi. Lopetin hommat vasta kahdelta yöllä. Lauantai ja sunnuntai on vapaita muista töistä, joten toivon, että silloin jaksan tankata tekstiä.Olen lukenut muutamana iltana kirjaa Luova ote, joka kertoo itsensä johtamisesta. Sen on kirjoittanut klassisen musiikin soittaja ja hän on puhunut paljon mielikuvaharjoittelusta. Olen mielikuvissani käynyt ”Aalto kylässä” -esitystä läpi ja näen sen onnistuvan todella hyvin. Mielikuvat ovat ainakin kohdallaan.
Kevään kestäneestä väsymyksestä ja epätoivon hetkistä huolimatta “Aalto kylässä” -esityksen ensi-ilta ja muut kolme esitystä sujuivat hyvin. Laitoin kaiken energiani siihen, että sain esitykset kunnialla hoidettua. En jaksanut edes kirjoittaa päiväkirjaa niiltä päiviltä. Vasta muutaman päivä viimeisen esityksen jälkeen pystyin palaamaan esityksen hetkiin ja analysoimaan mitä kaikkea oli tapahtunut.
12.7.2019:
Tiivistetysti: Minä selvisin. Kaikki meni hienosti. Esitys onnistui ja sain yleisöltä tosi hyvää palautetta. Olo on kaikin puolin helpottunut ja kiitollinen. Olen ylpeä itsestäni, että sain tuollaisen jutun aikaiseksi.Itsensä johtamisen näkökulmasta, tein viimeiset viikot hyvää ja selkeää työtä. Minulla oli tavoitteet, joihin pääsin. Käytin hyväksi mielikuvaharjoittelua, ajattelin tietoisesti esityksestä hyvää ja uskoin sen onnistuvan. Minulle on myös kaikkien näiden vuosien aikana kehittynyt hyvä keskittymiskyky ja pystyn psyykkaamaan itseni esityskuntoon. Vaikka sisällä olisi kaaos, se ei näy katsojille.
Havaintoja omasta toiminnasta
Näin jälkikäteen tuntuu uskomattomalta, että olen selvinnyt tuon kevään työmäärästä järjissäni ja palamatta loppuun. Kun aloin työstää opinnäytetyötä, palasin tekemiini päiväkirjamerkintöihin. Niistä näkyi selvästi itsensä johtamiseen liittyviä haasteita, mutta myös työn etenemisen mahdollistavia asioita.
Käytyäni päiväkirjamerkinnät läpi, kokosin havainnot eri teemojen alle. Teemat, jotka nousivat mielestäni merkityksellisimmiksi itsensä johtamisessa taiteellisessa prosessissa olivat: taiteellisen työn erityispiirteet, tavoitteiden asettaminen, aikataulu, taiteellisen prosessin esteet ja mahdollistajat, keho ja mieli, sekä työn merkityksellisyys.
Taiteellisen työn erityispiirteet
”Taiteilijan työ” -kirjassa Antti Kasvio kirjoittaa taiteilijan työn erityisyydestä. Millään muulla alalla työ ei hallitse niin kokonaisvaltaisesti elämää ja persoonallisuutta kuin taidealan töissä. Taidealan koulutukseen on vaikeaa päästä ja valmistumisen jälkeen täytyy kilpailla menestyäkseen. Jokainen työ on taidonnäyte, jolla pitää lunastaa seuraava työ ja siksi työssä ei ole varaa kompromisseille. Tähdätessään huippusuoritukseen on taiteilijalle fyysinen ja henkinen terveys toissijaista, kunhan työ vain tulee hyvin tehdyksi.
Omat kokemukseni ovat samansuuntaisia kuin ”Taiteilijan työ” -kirjassa olleet havainnot taiteellisesta prosessista. Kun tietää, että työn lopputulos tullaan esittämään julkisesti, se asettaa jo työhön ryhtymiselle paineita. Tuntuu, että jokaisessa taiteellisessa työssä täytyy onnistua todella hyvin, että jatkossakin on töitä. Esitystä työstäessä käy usein mielessä, minkälaista kritiikkiä valmis esitys tulee saamaan. Vaikka kritiikki kohdistuu tekemääsi työhön, sitä on usein vaikea erottaa itsestä. Positiivinen palaute tuntuu ihanalta ja auttaa jaksamaan, mutta negatiivinen palaute lyö mielen pitkäksi aikaa matalaksi. Kriitikoiden mielipiteisiin ei ennalta voi vaikuttaa, mutta omiin asenteisiin voi. Työhön olisi hyvä pystyä asennoitumaan rennommin.
Taiteellisen työhön kuuluu usein epävarmuus toimeentulosta ja ansiot kertyvät monista eri lähteistä. Minun on mahdoton tietää, onko minulla töitä vuoden kuluttua ja mitä töitä ne ovat. Myös teatterimme rahoitus, joka kattaa osa-aikaisen palkkani, on haettava joka vuosi uudelleen. ”Aalto kylässä” -apurahahakemusta tehdessä minulla ei ollut vielä tiedossa apurahakaudelle muita töitä. Saadessani apurahan, minulla oli varmistunut yksi ohjaustyö apurahakauden ajalle, joka loppui vuoden 2019 alussa. Mutta pikkuhiljaa ennen ”Aalto kylässä” -esityksen taiteellista prosessia ja sen aikana tuli eteen pienempiä ja isompia työhommia, joille en joko voinut, halunnut tai osannut sanoa ei.
Suomen Kulttuurirahaston sivuilla kerrotaan, että työskentelyapuraha on tarkoitettu ensisijaisesti kokopäiväiseen päätoimiseen työskentelyyn. Apurahakaudella voi tehdä sivutoimisesti ansiotyötä tai muuta palkallista tehtävää alle 25 % kokoaikaisesta työajasta. (SKR 2020)
Näillä linjauksilla halutaan varmistaa, että työ, johon rahoitusta on haettu, tulee tehdyksi. Käytännössä rahoittajan linjaus on haastava, eikä kohtaa taiteilijan arjen kanssa, etenkään lyhyiden apurahojen kohdalla. Vaikka toimeentulo on varmistettu apurahakaudelle, on koko ajan mietittävä, miten sen jälkeen tulee toimeen. Se tarkoittaa jatkuvaa taiteilua monen eri projektin kanssa.
Tavoitteiden asettaminen
Itsensä johtaminen taiteellisessa prosessissa lähtee liikkeelle ideasta, joka synnyttää tavoitteen. Satu Pihlaja kirjoittaa kirjassaan ”Aikaansaamisen taika” tavoitteiden merkityksestä. On tutkittu, että saamme enemmän aikaan, kun asetamme itsellemme tavoitteita. Pihlaja myös täsmentää, että kun määrittelemme tavoitteen mahdollisimman selkeästi, saamme aikaan itsellemme tärkeitä asioita, eikä energiaa kulu turhiin asioihin.
Eija Mäkirintala on myös kirjoittanut tavoitteiden merkityksestä ”Luova ote huippusuoritukseen” -kirjassaan. Mäkirintala puhuu toiminnan päämääristä, joita kohti kuljetaan tavoitteiden avulla. Hän kehottaa pitämään mielessä, että tavoite on vain väline, ei päämäärä itsessään. Tavoitteen avulla kannattaa pilkkoa iso kokonaisuus pienempiin osiin ja liittämään tavoite omassa vaikutuspiirissä oleviin asioihin. Tavoite kannattaa muotoilla konkreettiseksi, jolloin tiedät, milloin saavutat sen.
Ensimmäinen tavoitteeni oli rahoituksen saaminen taiteelliseen työhön ja kun se järjestyi, etenin kohti seuraavia tavoitteita, jotka veivät minut päämäärääni eli siihen, että esitys toteutui. Päämäärään pääsemistä auttoi, että olin tehnyt vastaavanlaisia töitä aikaisemminkin ja määrittelin itselleni selkeän, hyvin yksityiskohtaisen tavoitteen, josta olin innostunut.
Aikataulu
Apurahahakemukseen olin suunnitellut taiteelliselle prosessille aikataulun, mutta tein virheen, etten rahoituksen varmistuessa tehnyt sitä tarkemmaksi. Pihlaja kertoo, että suunnitelman varassa eteneminen on helppoa, kun aikatauluttaa tarkasti myös välitavoitteet. Silloin syntyy painetta toimintaan, vaikka et pysyisikään täsmällisesti aikataulussa. Hän vielä ehdottaa asettamaan välitavoitteet konkreettisesti kalenteriin, jolloin ne ovat näkyvillä, kun suunnittelee viikon muuta ohjelmaa.
Tästä ohjeesta olisi varmasti ollut minulle apua. Prosessin edetessä väsyin ja tavoite tuntui välillä mahdottomalta saavuttaa. Tämä johtui siitä, että aikatauluni oli liian epämääräinen, minulla oli liian monta työprojektia käynnissä yhtä aikaa ja yliarvioin oman jaksamiseni. Prosessin edetessä kuitenkin opin määrittelemään itselleni myös välitavoitteita, joiden avulla työ alkoi sujua helpommin. Jatkossa minun kannattaisi aikatauluttaa kaikki eri projektit kalenteriin, jotta näkisin niiden todellisen työmäärän. Ja jos työtä on liikaa, täytyisi miettiä tavoitteet uudelleen, ettei kuormita itseään liikaa ja aikaa jää myös lepoon.
Taiteellisen prosessin esteet ja mahdollistajat
Houni ja Ansio kirjoittavat kirjassaan taiteilijoiden työn imusta, joita voi luonnehtia kolmen toisiinsa liittyvän osa-alueen avulla: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Tarmokkuuteen kuuluu energisyyttä, sinnikkyyttä, halua panostaa työhön ja ponnistella myös vastoinkäymisiä kohdattaessa. Omistautuminen kuvaa kokemuksia työn merkityksellisyydestä ja haasteellisuudesta sekä innokkuutta, inspiraatiota ja ylpeyttä työstä. Uppoutumisen osa-alueeseen kuuluu syvä keskittyneisyyden tila, paneutuneisuus työhön sekä näistä koettu nautinto.
Minun taiteellisessa prosessissani oli monenlaisia vaiheita ja työn imu oli välillä kateissa. Imua estivät ainakin kiire, väsymys, itsekritiikki, fokuksen puute ja riman liian korkealle asettaminen, jotka estivät keskeneräisen työn saamista valmiiksi.
Mäkirintala muistuttaa kirjassaan, että negatiiviset tunteet ja asiat eivät kuitenkaan vie tavoitetta kohti, vaan lamaannuttavat kehomme ja mielemme, sekä aiheuttavat lisää negaatiota. Epäonnistumisen ajatteleminen toimii usein itseään toteuttavana ennusteena.
Negaation sijaan mieli kannattaisikin virittää onnistumiseen. Pihlaja kertoo, että kuvitellessamme onnistumista, kehomme virittyy positiiviseen tunnetilaan ja on valmiina toimimaan. Tämä auttaa aloittamaan tekemisen ja työskentelemään sinnikkäästi päämäärän saavuttamiseksi. Kun olet päättänyt tavoitteen, kuvittele, että olet jo toteuttanut sen onnistuneesti. Mielikuvissa ja kehossa koettu onnistuminen auttaa näkemään tavoitetilan mahdollisena.
Vaikka välillä prosessin aikana olin syvissä vesissä, pääsin sieltä aina ylös. Mielikuvien lisäksi minua auttoivat innostus, aikapaine, ammattitaito, itsensä johtamistaitojen oppiminen, läheisten tuki, reflektiokyky, päättäväisyys, palkinnot ja motivaatio.
Sydänmaanlakan mielestä itsensä motivointi on tärkeä osa-alue ammatillista älykkyyttä. Hän esittelee kirjassaan kehittelemänsä jaksamismallin, jossa haasteet ja osaaminen pyritään saamaan tasapainoon. Mallissa on suoritusalue, joka on jaettu kolmeen eri osaan. Paniikkialueella ihmisellä on liian paljon haasteita, mutta liian vähän osaamista. Tehokkuusalueella haasteet ja osaaminen ovat tasapainossa. Ja kuhnurialueella ihmisellä on liian paljon hallintaa ja osaamista haasteisiin nähden. Tehokkuusalueella ihminen kokee työn imua ja parhaimmillaan hän saavuttaa virtaustilan, flown, jossa hän keskittyy tekemiseen ja unohtaa itsensä ja ajan kulun. Paniikki- ja kuhnurialueella uhkaavat väsyminen ja burnout.
Mielestäni Sydänmaanlakan jaksamismalli on kiinnostava ja tunnistan eri sen osa-alueet. Omien tunteiden ja toimintatapojen tunnistaminen mielestäni yksi tärkeimmistä taidoista taiteellisessa prosessissa. Itsereflektiota tarvitaan, että voi muuttaa omaa toimintaa ja pääsee pois paniikkialueelta. Mielestäni työpäiväkirja on erittäin hyvä apuväline oman toiminnan ja ajatusten reflektointiin.
Omat ajatukset kaipaavat kuitenkin peiliä ja siihen toisten tuki on korvaamattoman arvokasta. Luulen, että en olisi selvinnyt tästäkään taiteellisesta prosessista ilman puolisoni, työkavereiden, opiskelukavereiden ja prosessissa mukana olleiden ihmisten kanssa käymiä keskusteluja. Pihlaja vahvistaa ajatukseni ja kirjoittaa, että itsenäisen työn tekijälle sosiaalinen tuki on tärkeä resurssi, etenkin kun tukea saa samojen teemojen parissa työskenteleviltä.
Tuen lisäksi myös palaute on tärkeää. Luetutin keskeneräistä näytelmätekstiä sekä puolisolla, että teatterimme tuottajalla, ja heidän kommenttiensa avulla sain vietyä tekstiä eteenpäin. Kuten Sydänmaanlakka vahvistaa, saadun palautteen vastaanottaminen ja hyödyntäminen auttaa meitä kasvamaan, se on elintärkeää oman kehittymisemme kannalta.
Viimeisenä päämäärään pääsemisen mahdollistaja nostaisin esiin itsensä palkitsemisen. Monissa päiväkirjamerkinnöissä kehuin ja kannustin itseäni. Olin tyytyväinen, että työ oli edennyt ja sanoin sen itselleni. Palkitsin itseäni myös levolla ja vapaapäivillä. Suurin palkinto oli tietysti työn valmiiksi saaminen ja yleisöltä saatu hyvä palaute, mutta matkallakin tarvitsee palkintoja, jotta jaksaa jatkaa.
Keho ja mieli
Minua nauratti, kun luin päiväkirjastani, että olin alkanut käymään taas lenkillä. Minua huvitti se, että pakotin itseni lenkille, koska lukemassani kirjassa hyvät itsensä johtajat pitävät kunnostaan huolta. Nautin kyllä liikkumisesta, mutta hikiliikuntaan minun täytyy aina patistella itseäni. Olen aloittanut elämässäni monta eri dieettiä ja ollut usein laihdutuskuurilla. Tiedän miten pitäisi elää, mutta varsinkin kiireen keskellä helposti laiminlyön omaa hyvinvointiani syömällä mitä sattuu ja liikkumalla liian vähän. Tai vaihtoehtoisesti kurittamalla itseäni liian vähällä ruualla ja kuntoon nähden liian rankoilla treeneillä.
Sydänmaanlakka sanoo, että yksi syy kehomme laiminlyömiseen on se, että olemme vieraantuneet siitä ja kehotietoisuutemme on alhaisella tasolla. Konkreettisiksi neuvoiksi hän ehdottaa pysähtymistä ja kehon kuuntelua, fyysisen kunnon testaamista ja säännöllisiä lääkärintarkastuksia.
Kehon lisäksi olisi hyvä oppia kuuntelemaan myös mieltään. Pihlaja esittää, että taito reflektoida ja kuunnella oman mielen sisältöjä on itsensä johtamisen perustaito, joka vaikuttaa kaikkeen tekemäämme. Tunnistaessamme toiveemme ja tarpeemme osaamme valita meille sopivia inspiroivia tavoitteita, tehdä hyviä suunnitelmia ja ponnistella niihin pääsemiseksi. Itseämme kuuntelemalla opimme mitä kulloinkin tarvitsemme ja osaamme antaa ajan levolle.
Hounin ja Ansion tutkimukseen liittyvissä taiteilijoiden haastatteluissa vapaapäivän tai loman käsite oli joillekin vieras eikä kuulunut taiteellisen työn luonteeseen. Haastatellut ajattelivat taiteilijan työn olevan luonteeltaan sellaista, että siitä ei voi vapaa-ajallakaan täysin irtautua.
Edellä mainittu ajatus on itsellekin hyvin tuttu. Usein tuntuu, että on aina töissä, kun koko ajan mieleen tulee työhön liittyviä ajatuksia ja ideoita. Kehon ja mielen rauhoittamiseksi olen alkanut viime aikoina kokeilla hengitysharjoituksia, joilla pyritään tietoisuuden ja läsnäolon lisäämiseen. Ne ovat auttaneet mielen rauhoittamisessa.
Työpäiväkirjassa valitin useaan otteeseen, kuinka väsynyt olin ja toivoin löytäväni lisää aikaa lepäämiseen. Ja kun aikaa lepäämiselle löytyi, jaksoin taas paljon paremmin. Väkisin juostut lenkit eivät niinkään auttaneet minua jaksamaan, vaan se, että oli aikaa ottaa rennosti.
Suurin oivallukseni hyvästä itsensä johtamisesta liittyykin siihen, että se on kokonaisvaltaista elämänhallintaa, jossa työtä tehdään kehoa ja mieltä kuunnellen.
Työn merkityksellisyys
Houni ja Ansio kirjoittavat kirjassaan, että taiteilijan työ on peruslähtökohdiltaan omakohtaista, ja ellei työ ole sisäisesti tärkeää ja merkityksellistä, työn mielekkyys ja mahdollisesti koko identiteetti on koetuksella.
Myös minulle yksi suurimmista taiteellisen prosessin eteenpäin vievistä voimista on merkityksellisyyden tunne. Se, että kokee työnsä olevan arvokasta ja arvojensa mukaista. ”Aalto kylässä” -esityksen idea koettiin arvokkaaksi rahoittajan ja yhteistyökumppaneiden puolesta, joka toi minulle tunteen, että työn tekeminen kannattaa. Itselleni merkityksellisyys lisääntyi työtä tehdessä.
Olin suunnitellut, että esitykseni kertoo Alvar Aallosta ihmisenä, mutta taiteellisen prosessin aikana fokus kääntyikin Ainoon ja hänen työhönsä. Minusta oli hienoa tuoda esiin Aino Aallon loistavaa kansainvälistä uraa, joka on jäänyt monille etäiseksi Ainon varhaisen kuoleman vuoksi. Ainoon tutustuminen sai minut pohtimaan, mikä elämässä on tärkeää ja mitä haluamme jättää kuoltuamme jälkeemme. Tämä ajatus siilautui myös valmiiseen esitykseen, jossa katsojat asetettiin näiden samojen kysymysten äärelle. Taiteen tekemisessä on palkitsevaa, että teoksissaan voi tuoda esiin niitä asioita, jotka itselle tuntuvat tärkeiltä.
Miten voisin oppia johtamaan itseäni paremmin taiteellisessa prosessissa?
Minulla on vielä paljon opeteltavaa itsensä johtamisessa taiteellisessa prosessissa. Liian monta yhtäaikaista prosessia tulee varmasti haastamaan minua jatkossakin, ellen vaihda alaa tai taidekentällä tapahdu lähivuosina suuria muutoksia. Oman itsensä kuuntelu on myös taito, jota minun pitää harjoitella lisää. Ajaudun helposti vaatimaan itseltäni mahdottomia. Myöskään riittävän väljän aikataulun tekeminen, ei onnistu ilman keskittymistä.
Minä kuitenkin uskon, että voin oppia johtamaan itseni paremmin. Samalla yritän muistuttaa itseäni, että muutokset eivät tapahdu hetkessä ja uuden oppiminen vie aikaa. Minun täytyy luultavasti palata vielä monta kertaa tekemieni huomioiden äärelle, ennen kun niistä tulee osa arkea. Siksi olen tehnyt muistilistan keskeisimmistä huomioistani liittyen itsensä johtamiseen taiteellisessa prosessissa. Sen avulla sekä minä, että sinä, voimme edetä kohti asetettua päämäärää, mahdollisimman hyvin elämän eri osa-alueet huomioon ottaen.
Muistilista hyvästä itsensä johtamisesta taiteellisessa prosessissa:
- Vaikka taiteilijan työ on lähtökohtaisesti julkista, pyri kuitenkin tekovaiheessa keskittymään prosessiin, ei valmiin työn kriittiseen arviointiin.
- Jos tarvitset taiteellista prosessia varten rahoituksen, ota ensimmäiseksi tavoitteeksi järjestää rahoitus.
- Priorisoi. Jos teet sinulle tärkeää projektia, mieti onko muita tarjottuja töitä pakko ottaa vastaan.
- Pilko kokonaisuus osiin. Määrittele itsellesi ensin inspiroiva päämäärä ja sen jälkeen tavoitteet, joiden avulla pääset sinne. Tavoitteet kannattaa miettiä mahdollisimman konkreettisiksi ja saavutettaviksi eli varaa mieluummin liian paljon aikaa kuin liian vähän.
- Luo tavoitteille aikataulu kalenteriin. Merkitse kalenteriin myös muut työt ja menot, jotta näet kokonaisuuden. Jos aikataulu ei toteudu suunnitellusti, muokkaa sitä.
- Kehu ja palkitse itseäsi, kun saavutat tavoitteitasi.
- Pidä työaikakirjanpitoa, niin näet mihin aikasi kuluu.
- Kun negatiiviset ajatukset valtaavat mielen, kokeile positiivisten mielikuvien käyttöä (Esimerkiksi kuvittele työsi valmiina ja tunnustele miltä se tuntuu) ja mindfulnesia.
- Opettele tuntemaan itsesi paremmin ja reflektoimaan omaa toimintaasi esimerkisksi työpäiväkirjan avulla.
- Pyydä tukea, apua ja palautetta luotettavilta ihmisiltä.
- Pidä hyvää huolta itsestäsi; syö monipuolisesti, liiku tarpeeksi ja nuku riittävästi.
- Jos mahdollista, tee vain sellaisia töitä, jotka koet itsellesi tärkeiksi tai pyri löytämään kaikista töistä itseäsi kiinnostava kulma.
- Pohdi mitkä asiat ovat sinulle elämässä tärkeitä ja yritä toimia niiden arvojen mukaan.
- Arvosta itseäsi.
LÄHTEET:
Houni, P. & Ansio, H. 2013. Taiteilijan työ, Taiteilijan hyvinvointi taidetyön muutoksessa. Työterveyslaitos. Viitattu 17.4.2020. https://www.kirjailijaliitto.fi/wp-content/uploads/2016/03/Taiteilijan_tyo.pdf
Mäkirintala, E. 2011. Luova ote huippusuorituksen, resonanssi ratkaisee. Helsinki: Talentum Media Oy
Pihlaja, S. 2018. Aikaansaamisen taika. Näin johdat itseäsi. E-kirja. Viitattu 24.4.2020. Storytel.com.
Suomen Kulttuurirahasto 2020. Yleiset hakuohjeet. Viitattu 25.4.2020. https://skr.fi/yleiset-hakuohjeet
Sydänmaanlakka, P. 2006. Älykäs itsensä johtaminen. Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun. Helsinki: Talentum Media Oy
